Oulaisten kaupunki etsii yhteistyötahoja kehittämään keskustassa Pyhäjoen rannalla sijaitsevaa Väinölänrannan tapahtumapuistoa.
Pohjois-Pohjanmaa
3 päivää sitten
Erikoistutkija Jouni Lehtorantaa Suomen ympäristökeskuksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
7 päivää sitten
Luontoliiton valtakunnallisen Kevätseuranta-kampanjan viimeistä virallista seurantaviikonloppua vietetään tänä viikonloppuna.
Pohjois-Pohjanmaa
17 päivää sitten
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan Kaijonharjun suuralueen ja Tuiran varhaiskasvatuspalveluiden hankeselvitykset.
Pohjois-Pohjanmaa
20 päivää sitten
Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat myöntäneet Pohjois-Pohjanmaan vesienhoito- ja kunnostushankkeisiin rahoitusta tänä vuonna yhteensä 655 000 euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
TA-Yhtiöihin kuuluva Kiinteistö Oy Oulun Tarve rakennuttaa uusia vuokra-asuntoja Oulun Pateniemenrantaan.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Kotiseutuliitto on myöntänyt korjausavustusta 55:lle seurantalolle yhteensä 502 000 euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Milla Aaltoa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
3 kuukautta sitten
Oulun kaupunki käynnistää Nallikarin ranta-alueen ruoppaustyöt ensi viikolla.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Tavoitteena on mahdollistaa uuden, suunnitteluvarauksen mukaisen, uimarantaa palvelevan sauna-, kahvila- ja huoltorakennuksen sekä siihen liittyvien toimintojen sijoittuminen alueelle. Asemakaavan muutoksessa tutkitaan myös uimarantaa ympäröivän puistoalueen ja sen kulkureittien järjestelyä sekä nykyistä kestävämmän laiturin toteuttamista. Oulun kaupunginhallitus päätti myös lähettää edelleen kaupunginvaltuustolle elokuvateatteri Starin laajentamiseen liittyvän asian.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Saunaperinteen osalta Museovirasto myönsi 14 000 euroa tukea Oulun Rantasaunaseura ry:n Saunasampo-hankkeelle, jossa kerätään tietoa Pohjois-Suomen saunaperinteistä ja -tarinoista, elävästä tämän päivän saunakulttuurista, ja viestitään siitä. Kaustislaisen viulunsoiton osalta Museovirasto myönsi avustusta 5 850 euroa Pro Kaustinen ry:n Mun perintö -hankkeeseen, joka vahvistaa nuorten osallisuutta kaustislaisen viulunsoiton ja siihen liittyvien ilmiöiden turvaamiseen työpajojen ja mentoroitujen viestintä- ja esiintymiskokonaisuuksien kautta.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Tilitoimistokonserni Rantalainen ja Esmo Oy ovat solmineet osakekaupan, jonka myötä Esmon tytäryhtiöiden Esmo Economia Oy:n, Raahen Tili Oy:n ja Y-Tili Oy:n osakekannat ovat siirtyneet osaksi RAN Group -konserniin kuuluvaa Rantalainen Oy Botniaa.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Pidä Saaristo Siistinä ry:stä ohjelmapäällikkö Julia Jännäriä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Ilmatieteen laitoksen jääpalvelu aloitti tämän viikon alussa päivittäisten jääkarttojen julkaisun.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Oulun torinrannan rantarakenteiden remontti on edennyt louhintatöihin.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Apulaisprofessori Hannu Marttilaa Oulun yliopistosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten