Haraldintiellä on palanut kaksikerroksinen omakotitalo. Henkilövahinkoja ei sattunut, rakennukselle mittavat vahingot.
Lappi
7 kuukautta sitten
Pitkään tyhjillään ollut autiotalo paloi Lumijoella torstaina illalla. Himangalla puolestaan syttyi torstaina iltapäivällä 140m2:n purkukuntoinen rakennus.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oijärventiellä Väli-Olhavassa syttyi kaksikerroksinen omakotitalo palamaan perjantaina hieman ennen puolta yötä. Eilen illalla Siikalatvan Kaunisahontiellä syttyi palamaan 30 neliön ulkorakennus. Rakennus oli täynnä puutavaraa. Palo oli levinnyt kauttaaltaan rakennukseen ja läheiselle nurmialueelle. Alkuvaiheessa oli uhannut myös päärakennusta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten