Posiolla Koskelantiella paloi eilen yksikerroksinen, noin 150:n neliön suuruinen omakotitalo.
Lappi
noin kuukausi sitten
Taaleri Energian Posion Murtotuulen tuulipuisto on sähkönjakeluverkkoon.
Lappi
8 kuukautta sitten
Lapin ELY-keskus aloittaa juhannusviikolla Posiolla kiertoliittymän rakentamisen Posiontien-Kuusamontien ja Taivalkoskentien ja Maaninkavaarantien liittymään.
Lappi
12 kuukautta sitten
Posion Koivikontiellä paloi varhain eilisaamuna omakotitalon saunaosasto.
Lappi
noin vuosi sitten
Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan viime kuun lopussa oli työttömiä työnhakijoita 275 344, 82 018 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Viisi ulkomaalaista turistia eksyi eilen Posiolla Korouoman alueella.
Lappi
noin vuosi sitten
Pelastuslaitoksen pintapelastajat pelastivat tänään Posion Mourujoella jäihin vajonneen koiran.
Lappi
noin vuosi sitten
Posion Riisitunturin elokuisessa Bioblitz-tapahtumassa löydettiin yhteensä 759 lajia, joista noin 50 oli alueella ennestään tuntemattomia.
Lappi
noin vuosi sitten
Kolme henkilöä loukkaantui tänään Ranualla Posiontiellä kahden auton peräänajokolarissa.
Lappi
noin vuosi sitten
Tarkastus käynti on Piispa Jukka Keskitalolle ensimmäinen ja Posion edellinen piispantarkastus oli vuonna 2009.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Metsähallitus lisää virtavesien kunnostusta ensi vuonna.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Ympäristöministeriö on täydentänyt esitystään valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinniksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
BirdLife Suomi on valinnut posiolaisen Akseli Myllynevan vuoden nuoreksi lintuharrastajaksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Posion matkailukoordinaattori ja matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja Marja Hannulaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Posion Riisitunturin kansallispuiston lähtöpisteellä käynnistyy tänään pysäköintialueen laajennus.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Kuljettaja ja kaksi matkustajaa toimitettiin sairalaan. Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.
Lappi
yli 2 vuotta sitten