Purkutyöt aloitetaan maanantaina 8. toukokuuta. Metsähallitus sai aiemmin tänä vuonna hallituksen lisätalousarviossa 1,6 miljoonaa euroa uuden luontokeskuksen rakentamiseen.
Lappi
5 kuukautta sitten
Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Hetta-Pallas –reitistä tulee virallisesti roskaton vuonna 2023
Pallas-Yllästunturin kansallispuiston viime vuonna toteutetusta kävijätutkimuksesta ilmeni vastaajien toive, että roskattoman retkeilyn periaatteita tulisi korostaa entisestään.
Lappi
noin vuosi sitten
Kesän ja syksyn aikana on inventoitu 101 kulttuuriperintökohdetta tai muinaisjäännöstä eri puolilla Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa.
Lappi
noin vuosi sitten
Metsähallituksen Luontopalvelut kunnostaa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Pyhäjärven ja Pyhäkeron autiotupia eduskunnan myöntämällä rahoituksella.
Lappi
yli 5 vuotta sitten
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on palkittu toisella palkinnolla kansainvälisessä Matkakohde 2017 -kisassa.
Lappi
yli 6 vuotta sitten