Aluehallintovirastot ovat myöntäneet liikuntapaikkarakentamisen avustusta yhteensä noin 6,8 miljoonaa euroa 72:lle kuntien ja yhteisöjen hankkeelle.
Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tarkastaja Tiina Häyristä haastattelee Jussi Häkkilä.
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta on saanut 198 100:n euron rahoituksen Business Finlandilta hankkeeseen, jossa tutkitaan työntekijälähtöistä työpaikkaa etenkin hybridityön, digitaalisten sovellusten, johtamisen ja työntekijäkokemuksen näkökulmista.
Paikkajakotoimikunnan tehtävänä on sopia paikkajaon periaatteista, pisteyttää luottamushenkilöpaikat ja neuvotellen jakaa ne puolueiden kuntavaaleissa saamien äänimäärien suhteessa. Kaupunginhallitus merkitsi myös tiedoksi kaupunginvaltuutettujen koulutus- ja perehdyttämisohjelman vuodelle 2025 ja oikeuttaa koulutukseen kutsutut luottamushenkilöt osallistumaan koulutuksiin.
Ammattiliitto Pro, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL jättivät tänään kolmannen lakkovaroituksen valtion työpaikoille.
Hyvinvointiala HALI ry:n selvityksen mukaan noin 2 200 ikäihmistä jonotti viime vuoden lopussa hoivakotipaikkaa.
Oulun seudun ympäristötoimen elintarvikevalvonnan tarjoilupaikkojen pintojen puhtautta ja puhtauden hallintaa tarkastettiin viime vuonna 61:ssa tarjoilupaikassa, ja niistä otettiin yhteensä 228 näytettä.
Maahanmuuttovirasto muuttaa vastaanottojärjestelmää vastaamaan nykyistä tarvetta.
Lapin lennosto järjestää viikon mittaisen Baana 24 -maantietukikohtaharjoituksen Rovaniemen Norvatien ja Ranuan Hosion varalaskupaikalla huomisesta alkaen.
Ylivieskan terveysvalvonta on ottanut näytteet Alavieskan, Ylivieskan, Nivalan ja Sievin alueella sijaitsevilta 11:ltä uimapaikalta.
Poliisi otti eilen kiinni kaksi päihtynyttä, jotka olivat ampuneet haulikolla jäniksen kerrostalon pihamaalla Kuusamossa.
Oulun, Helsingin, Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat sopineet aloituspaikkojen lisäämisestä pysyvästi lääketieteen koulutukseen.
Luonnonvarakeskuksen toimitilamenojen pienentämiseen ja toimitilamenojen kasvun hillintään tähtäävä yt-menettely on päättynyt.
Metsähallitus poistaa Oulangan kansallispuistosta Pyöreälammen taukopaikan käytöstä tämän vuoden aikana. Kuvassa Myllykoski.
Valtioneuvosto päätti sulkea Kuusamon, Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikat perjantaina.
Luonnonvarakeskuksen Siikajoen koetoimintapaikassa Ruukissa salmonellan aiheuttamat rajoitukset on poistettu.