Tänään ja huomenna järjestetään Pohjoinen 23-paikallispuolustusharjoitus Sodankylässä.
Kainuun prikaati järjestää tällä viikolla paikallispuolustusharjoituksen Oulussa.
Alueilla liikkuu Puolustusvoimien ja eri viranomaisten henkilöstöä ja ajoneuvoja. Harjoitusjoukot käyttävät sivullisille vaarattomia, mutta melua aiheuttavia paukkupatruunoita. Harjoitustoimintaan käytettävät alueet eristetään muulta toiminnalta ja sotilaspoliisit opastavat ja ohjaavat liikkumista.
Maavoimat harjoittelee paikallispuolustusta ensi lauantaista ensi kuun 11. päivään saakka eri puolilla Suomea.
Maavoimien joukko-osastojen johtamat paikallispuolustusharjoitukset järjestetään tällä ja ensi viikolla koko Suomen alueella.