Liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistuu syyskuun 2023 loppuun mennessä.
Oulun matkailufoorumin jälkeisissä tunnelmissa Pookin studiossa vierailivat Saaga Travelin osakas ja myyntipäällikkö Johanna Salmela sekä BusinessOulun asiakkuuspäällikkö Jyrki Kemppainen.
VisitOulu haluaa edistää ennen kaikkea alueen matkailunympärivuotisuutta sekä parempaa saavutettavuutta. Sustainable Travel Finland -merkki myönnetään tunnustuksena siitä, että yrityksen toiminta täyttää kaikki Suomen kansalliset kestävän matkailun kriteerit.
Valtio ja Oulun kaupunkiseutu ovat allekirjoittaneet kestävään yhdyskuntarakenteeseen ja vähähiiliseen liikkumiseen tähtäävät sopimukset.
Oulun seudulla viimeisen kolmen vuoden aikana kuvatut tv- ja elokuvatuotannot ovat tuoneet alueelle arviolta 3,5 miljoonaa euroa. Lukemassa ovat mukana Oulun ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden tuotannot.
Lumijoen Varjakan uimarannalta viikolla 25 otetussa näytteessä todettiin kohonnut enterobakteeri pitoisuus. Uimarannan veden laatu varmistettiin uusintanäytteellä samalla viikolla. Tuolloin uusintanäytteen tutkimustulokset täyttivät uimavedelle asetetut laatuvaatimukset.