Rasvamontussa mennään tällä kertaa kaasu pohjassa ja pullossa Haukiputaalla. Holstinmäen Autohuolto Oy:n uusissa tiloissa muutetaan bensakalustoa biokaasukäyttöiseksi oikein sarjatuotantona. Toisin sanoen Hyryn Petrin ja Somervallin Turon aikanaan saunaillassa ohimennen heittämä idea oman korjaamon perustamisesta on saanut siivet alleen. Molemmat omistajat ovat harrastaneet ikänsä myös erilaisia moottoreita kilpa-autoista lähtien. Edullisempaa ja ympäristöystävällisempää polttoainetta istutetaan nyt jopa kisakalustoon ja mönkijöihin. Pian tulevan pilottityön myötä saman muutoksen tulevat hiljalleen kokemaan myös dieselpohjaiset koneet. Mutta miten uusi ihmeaine toimii ja mitä koneita löytyy herrojen halleista, kurkataanpa!
AC Oulu ja Oulun Luistinseura ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on entistä vahvempi ja selkeämpi pelaajaputki Oulun alueen junioripelaajille.
Nuorttijoen ylittävä Kolsankosken riippusilta Urho Kekkosen kansallispuiston itäosassa Savukoskella on romahtanut kertyneen lumen painosta.
Lentopallon pääsarjassa pelaava oululaisseura Etta ja salibandyliigassa pelaava Oulun Luistinseura järjestävät tulevalla kaudella Superlauantai-palloilutapahtuman. Ottelut pelataan 28.lokakuuta Raksilan jäähallissa.