Heinäkuussa, jolloin yleensä jätetään vähiten metsänkäyttöilmoituksia, Pohjois-Pohjanmaalla jätettiin ilmoituksia pelkästään myrskytuhoihin liittyen noin 8 000 hehtaarilta. Arvion mukaan näiden kohteiden hakkuukertymä oli noin 0,6 miljoonaa kuutiometriä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Metsäkeskukselle on jätetty viime kesän Paula-myrskyyn liittyviä metsänkäyttöilmoituksia Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa yhteensä noin 49 000:n hehtaarin alalta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Myrskytuhot ovat pitäneet Metsähallituksen henkilöstön ja urakoitsijat kiireisinä Koillismaalla.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Metsähallitus on julkaissut uudet metsästyskartat, joissa näkyvät kesäkuisen myrskyn tuhoalueet.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Puistonjohtaja Sari Alatossavaa Metsähallituksen Luontopalveluista hastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Myrskyn runtelemalle Taivalkosken Kylmäluoman retkeilyalueelle voi jälleen hankkia kalastuslupia ensi viikon torstaista alkaen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Metsäkeskus ei edellytä metsänkäyttöilmoituksen poikkeusluvan hakemista kesäkuun 22. päivän myrskytuhoalueiden puunkorjuuseen. Poikkeusmenettely koskee myrskyssä kaatunutta, vaurioitunutta tai kuollutta puuta. Poikkeus on voimassa rajatulla alueella ja rajatun ajan.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Kuusamon Iivaara ja Kylmäluoman retkeilyalue Taivalkoskella on suljettu toistaiseksi retkeilijöiltä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Alkuviikon myrskyt ovat tehneet pahaa jälkeä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun suosituissa retkeilykohteissa. Pahin tilanne on Taivalkoskella Kylmäluoman retkeilyalueella.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Tällä hetkellä on monia häiriöitä liikenteessä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselle on tullut noin sata vahingontorjuntatehtävää. Palopäällikkö Petri Hintikka kertoi vahingoista Pookin iltapäivässä. Hän kertoi, että että meteorologin mukaan tuulen nopeus puuskissa oli jopa 31m/s.
Pookin Iltapäivä
yli 2 vuotta sitten
Ilmatieteen laitoksen mukaan Perämeren ja Merenkurkun yllä oleva syvä matalapaineen keskus liikkuu tänään maan pohjoisosan yli koilliseen.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Jokilaaksojen pelastuslaitoksella oli eilisen ja viime yön aikana yhteensä 53 myrskystä aiheutunutta tehtävää.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Viikonlopun myrsky aiheutti jonkin verran sähkökatkoja, mutta isommilta vahingoilta on vältytty.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Puiden kaatuminen katkaisi liikenteen mm. Mannisenojan sillan ja Yppärin välillä. Tie oli raivauksen ajan suljettu liikenteeltä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan syvä matalapaine liikkuu tämän illan ja ensi yön aikana Etelä-Lapin yli itään.
Lappi
yli 4 vuotta sitten