Oulussa Intiön ja Värtön yhdistävät moottoritien alittavat kevyen liikenteen alikulkukäytävät suljetaan vuorotellen liikenteeltä tällä viikolla yöaikaan.
Eilen iltapäivällä hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia Oulun Pohjantiellä moottoritiellä väärään suuntaan ajavasta henkilöautosta.
Oulujoen ylittävällä moottoritien sillalla on aloitettu päävesijohdon saneeraustyö.
Oulussa Pohjantiellä Kainuuntien liittymän kohdalla sattui eilen iltapäivällä onnettomuus, kun henkilöauton kuljettaja ajoi aluksi ramppia väärään suuntaan ja päästyään Pohjantielle teki u-käännöksen, mikä aiheutti kahden auton kolarin.
Oululaiset 1990-luvulla syntyneet mies ja nainen loukkaantuivat eilen iltapäivällä Oulun eteläpuolella Limingassa moottoritiellä sattuneessa henkilöauton ulosajossa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on laatimassa tiesuunnitelmaa nelostien parantamiseksi moottoritieksi välillä Kellon eritasoliittymä-Kiiminkijoki sekä jatkuvaksi keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi välillä Kiiminkijoki-Räinänperä.