Metsä Group kertoi tänään käynnistävänsä merkittävän kustannussäästö- ja tulosparannusohjelman pitkään jatkuneen heikon kannattavuuden ja epävarmojen markkinanäkymien vuoksi.
Lappi
20 päivää sitten
Metsä Group arvioi, että sen vertailukelpoinen liiketulos tämän vuoden huhti-kesäkuussa on tappiolla noin 35 miljoonaa euroa, mikä on huomattavasti heikompi kuin yhtiön aiempi arvio.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Metsä Groupin Kemin tehtaiden vuosihuoltoseisokki on päättymässä ja tehtaiden ylösajovalmistelut ovat meneillään.
Lappi
noin kuukausi sitten
Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaalla suoritetaan tällä ja ensi viikolla maanvahvistustöitä.
Lappi
3 kuukautta sitten
Tuotannon alasajo aloitetaan ensi keskiviikkona 28. toukokuuta ja se kestää noin kaksi vuorokautta.
Lappi
3 kuukautta sitten
Metsä Groupin tämän vuoden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 1,642 miljardia, kun vuosi sitten sitä kertyi 1,457 mijardia euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Metsä Spring Oy:n toimitusjohtaja Niklas von Weymarnia haastattelee Jussi Häkkilä.
Lappi
6 kuukautta sitten
Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaalla oli palonalku kuoren kuivurilla perjantaina iltapäivällä.
Lappi
6 kuukautta sitten
Metsä Groupin viime vuoden liikevaihto oli 5,747 miljardia, kun vuotta aiemmin sitä kertyi 6,11 miljardia euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Metsä Groupin Kemin vanhan sellutehtaan purkuprojekti etenee.
Lappi
7 kuukautta sitten
Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board aloittaa muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista yhtiön kartonki- ja kemihierretehtailla Suomessa.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Metsä Groupin tämän vuoden tammi-syyskuun liikevaihto oli 4,273 miljardia, kun vuotta aiemmin sitä kertyi 4,624 miljardia euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Metsä Groupin biotuotetehtaan vihkiäisiä vietettiin eilen Kemissä.
Lappi
10 kuukautta sitten
Metsä Groupin tämän vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 2,937 miljardia euroa, vuotta aiemmin liikevaihtoa kertyi 3,116 miljardia.
Lappi
noin vuosi sitten
Viitekehys mahdollistaa vihreiden velkainstrumenttien liikkeeseenlaskun jatkuvuuden uusimpien markkinakäytäntöjen mukaisesti ja kytkee Metsä Groupin 2030 strategiset kestävyystavoitteet entistä vahvemmin yhtiön rahoitustoimiin.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Metsä Groupin Kemin biotuotetehdas on käynnistetty vaiheittain ja tehdas on palannut tuotantoon.
Lappi
noin vuosi sitten