Pohjois-Suomen Messujen toimitusjohtaja Anna Tiensyrjää haastattelee Jussi Häkkilä.
Asuntomessut järjestetään Oulussa 18.7.–17.8.2025. Hakemuksen voi jättää 31.3. mennessä asuntomessujen tapahtumatuotantoon.
Ensi viikolla järjestettävien Matkamessujen viestinnästä vastaava Anu-Eveliina Mattila jutteli matkailusta Marjan kanssa Pookin iltapäivässä.
Ari Kettukankaan jututettavana messujärjestäjä Mika Lempinen.
Ari Kettukankaan jututettavana Lapin Messujen tiedottaja Erkki Kuoksa.
Seniorimessut järjestetään 16.–17.9. Ouluhallissa. Messujen ohjelmaa tähdittävät laulaja ja näyttelijä Pirkko Mannola sekä psykologi Pirkko Lahti.
Taustalla on valmistautuminen vuoden 2025 Asunto­messuihin.
Oulun asuntomessuille valmistuvan Hartaansillan rakennustyöt alkavat.
Hartaanselänrannan taideohjelma on ensimmäinen Oulussa aluerakentamiskohteeseen laadittu taideohjelma, jonka toteuttamisesta on päättänyt Oulun yhdyskuntalautakunta.
Oulun Vaakunanrannan asuntomessualueen viher- ja katualueiden rakentaminen jatkuu puuston poistamisella.
Oulun yhdyskuntalautakunta on tehnyt päätöksensä pientalorakentajista tulevalle asuntomessualueelle.
Oulun kaupungin ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen edustajat ovat tehneet esitykset Lehtokylän pientalotonttien saajista, ja Oulun yhdyskuntalautakunta päättää tonttivalinnoista ensi tiistaina.
Marja jututti Matkamessuilla viestinnän asiantuntija Anu-Eveliina Mattilaa.
Raahen kulttuuripalveluiden päällikkö Piritta Rossia haastattelee Jussi Häkkilä.
Ari Kettukankaan jututettavana myynti- ja tapahtumapäällikkö Niina Palosaari.
Kaisu Kovalaista ja Anna Tiensyrjää haastattelee Joonas Hepola.