Lapin käräjäoikeus on tuominnut kaivosyhtiölle 130 000:n euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Kuopion Kolmisopessa vajaa kaksi vuotta sitten elokuussa tapahtuneen linja-auto-onnettomuuden linja-auton vuonna 1951 syntynyttä pohjoissuomalaista kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, neljästä kuolemantuottamuksesta sekä 12:sta törkeästä vammantuottamuksesta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Rovaniemen hovioikeus on hylännyt Talvivaara Sotkamo Oy:n osastopäällikköä ja käyttöpäällikköä kohtaan esitetyt syytteet kuolemantuottamuksesta Talvivaaran kaivosalueella vuoden 2012 maaliskuussa tapahtuneen työntekijän kuoleman osalta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten