Oulun yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan vakavasti psyykkisesti sairastuneiden nuorten aikuisten itsenäinen asuminen lisääntyi psykiatrisen kuntoutuksen myötä.
Taivalkoskella muutetaan osastopaikkoja arviointi- ja kuntoutusyksiköksi. Yksikköön tulee 15 paikkaa.
Verve Oulu ja Rokuan Kuntoutus yhdistyvät.
Caritas Palvelut Oy ja KK-Verve Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jonka seurauksena Caritaksen Oulun kuntoutuksen palvelutoiminta siirtyy Verven omistukseen ensi kuun alusta.
KK-Verve Oy ja Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö käynnistävät yhteisen hankkeen kuntoutuksen ja tutkimuksen osaamiskeskuksen rakentamiseksi Oulun yliopistollisen sairaalan läheisyyteen.
Coronaria Terameri Oy kertoi tänään ostaneensa Sallan Kuntokeskus Oy:n, Nivalan Fysioterapia Oy:n ja Kemijärven Kuntokeskus Oy:n.
Pelastakaa Lapset ry avaa tänään uuden perhekuntoutusyksikön Oulun Kastellissa.
Oululainen Coronaria Hoiva Oy on ostanut ikäihmisten tehostettua palveluasumista Keravalla ja Riihimäellä tuottavan Hämeen Hoivakodit ja Kuntoutus Oy:n.
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt kuudelle kokeiluhankkeelle valtionavustusta osatyökykyisten työhönpaluuta ja työllistymistä tukevan toimintamallin kehittämiseen
Rovaniemellä toimivalle Lapin Kuntoutus Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkki osoituksena monipuolisista ja laadukkaista kuntoutuspalveluiden ja asumispalveluiden tuottamisesta.