Vuosiavustus myönnetään nuorisoyhdistysten yleisen toiminnan tukemiseen, koulutus- ja kurssitoimintaan, leiritoimintaan, kansainväliseen toimintaan ja työntekijöiden palkkaamiseen. Projektiavustus on haettavissa läpi vuoden.
Kulttuuriavustusten avustuslajeja ovat työtilatukiavustus, yhdistysten toiminta-avustus, projektiavustus ja tapahtuma-avustus. Ehdotuksen apurahojen saajista valmistelee Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden eri asiantuntijat.
Tulevaan Jääkärinkankaan monitoimitaloon on tarkoitus siirtää Myllyojan koulu, Laanilan yläaste sekä Myllyojan kirjasto ja nuorisotilat.
Oulun kaupungin yleiset kulttuuripalvelut tukee oululaista kulttuuritoimintaa ja on mukana tuottamassa kulttuuripalveluita koko Oulun alueelle. Yleisten kulttuuripalveluiden kokonaisuuteen kuuluu kulttuuritalo Valveen ja Oulun lastenkulttuurikeskuksen toiminnan lisäksi kaupunginosakulttuurin sekä kulttuurihyvinvoinnin edistäminen.
Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluiden käynnissä olevaan palveluverkkoselvitykseen liittyen järjestetään tämän kuun aikana neljä alueellista Oulun raati -tilaisuutta. Marja jututti Pookin iltapäivässä sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilää.