Korkein hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksensä yhteensä 17:ään valituslupahakemukseen, jotka koskivat viime vuoden syksyksi Kuhmoon myönnettyjä poikkeuslupia karhunmetsästykseen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Oulun kauppakamarin Kainuun kauppakamariosaston Vuoden Teko -palkinnon on saanut Kuhmo Oy tunnustuksena investoinneista Kainuun tulevaisuuden hyväksi.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Lauantaina päättyneen Kuhmon Kamarimusiikkifestivaalin kävijämäärä oli yli 23 500.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Yksi henkilö loukkaantui vakavasti tänään pakettiauton ja puutavararekan kolarissa Kuhmossa Hyrynsalmentien ja Kostamustien risteyksessä.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ovat myöntäneet Kokkolan Urheilupuisto Oy:lle 1,2 miljoonaa euroa hybridiareenan rakentamiseen.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Finland Festivalsin jäsenfestivaaleilla myytiin viime vuonna yhteensä 427 880 pääsylippua.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Poliisi on aloittanut esitutkinnan maanantaina Kuhmon Vuosangassa Maanpuolustuskorkeakoulun harjoituksessa sattuneesta ampumaonnettomuudesta.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luopuu Kajaanin lentoaseman liityntäliikenteen järjestämisestä vuodenvaihteessa, kun nykyinen liikennöintisopimus välillä Kuhmo-Sotkamo-Kajaanin lentoasema päättyy.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Poliisi on edistynyt Kuhmossa viime viikon tiistaina tapahtuneen henkirikoksen tutkinnassa ja epäilee teosta uhrin poikaa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Poliisi sai tänään ilmoituksen kuolleesta naisesta kuhmolaisen asunnon ulkopuolella.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kemijärvellä Peräposiontiellä salama iski myöhään eilen vierekkäisiin omakotitaloihin sytyttäen toisessa tulipalon ja aiheuttaen toiseen taloon vaurioita, mutta ei kuitenkaan varsinaista tulipaloa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Poliisi kertoi tänään, että ulkomaalainen 1960-luvulla syntynyt mies menehtyi viime viikolla Kuhmon Lentiirassa ajettuaan moottoripyörällä ulos tieltä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Lauantaina päättynyt Kuhmon Kamarimusiikki keräsi lähes 17 000 konserttikäyntiä, vaikka yleisömäärä jouduttiin koronan takia puolittamaan.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Kuhmon Kamarimusiikin ensimmäisellä viikolla kertyi yli 8000 konserttikäyntiä, vaikka salien paikoista voidaan koronarajoitusten vuoksi käyttää vain puolet.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Sunnuntaina alkannut Kuhmon Kamarimusiikki tarjoaa neljä konserttia joka päivä kahden viikon ajan.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Uimassa ollut henkilö hukkui eilen illalla Kuhmon Kellojärvellä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten