Keminmaalla Elijärven maanalaisessa kaivoksessa paloi eilen iltapäivällä sähkömuuntajatila 300:n metrin syvyydessä.
Väyläviraston Laurila–Tornio–Haaparanta-rataosan sähköistämishankkeen rakennustyöt ovat käynnistyneet Raumonjoen ratasillan avartamisen valmistelevilla töillä huhtikuun alussa.
Keminmaalainen perheyritys Polar Metalli tekee historiansa suurimman investoinnin vuonna 2023. Kokonaisinvestointi on 2,6 M€, josta koneinvestoinnin arvo on 1,9 M€. Investointi kattaa kaksi uutta konetta sekä uuden tuotantotilan. Investoinnilla haetaan liiketoiminnan voimakasta kasvua, jonka myötä syntyy myös uusia työpaikkoja.
Tapauksia tutkitaan näpistyksenä ja Kemin tapausta varkautena.
Kuvassa olevan Ginin omistaja Laura Valtaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Tapausta tutkitaan murtona ja varkautena.
Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kolme miestä, joista yksi oli Keminmaalainen. Miesten hallusta löytyi Hirsikankaantieltä anastettu haulikko.
Nuorta miestä pahoinpideltiin terävällä esineellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Kunnantiellä Keminmaassa kerrostalon rapussa.
Poliisi otti viikonloppuna kiinni kolme ulkomaalaista miestä näpistelystä kauppakeskuksessa Keminmaassa.
Valokuituyhtiö Täyskuitu on vahvistanut ensimmäiset valokuituverkon rakentamispäätökset Torniossa ja Keminmaalla.
Esteetön retkeilyreitti koostuu sekä poikittaispitkosrakenteesta että sorastuksesta, maaston mukaan. Kaiken kaikkiaan reitti on noin 800 metrin pituinen.
Kaksi loukkaantui eilen iltapäivällä Keminmaalla Yrittäjäntien ja Valiontien risteyksessä kahden henkilöauton kolarissa.
Viisi autoa paloi ja kaksi muuta vaurioitui palossa tänä aamuna Keminmaan Väylätiellä.
Pelastuslaitos sai eilen illalla ilmoituksen Keminmaassa Kallijärven uimarannalta mahdollisesti veden varaan joutuneesta uimarista.
Palosta syntyi sankkaa savua Rantatien ja Rovaniementien alueella. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Omakotiliitto on valinnut vuoden omakotiasukkaaksi yhteisöllisyyden puolestapuhuja Sirkka-Liisa Mällisen Keminmaalta.