Ensimmäiset kuusi psykologian maisteria valmistuvat Oulun yliopistosta tämän kuun lopussa.
Pohjois-Pohjanmaa
5 päivää sitten
Intiön kappelin peruskorjaus alkoi helmikuussa 2024 ja harjannostajaisia vietettiin vuosi tämän jälkeen. Tavoitteena on, että urakka on valmiina syyskuussa 2025.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Vuoden ammattikorkeakouluopettajaksi on valittu Matti Virtasalo Lapin ammattikorkeakoulusta.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteelle huomautuksen opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä, koska lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät ole toteutuneet yhdenvertaisesti koko alueella.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteinen neuvottelukunta peräänkuuluttaa pikaista muutosta yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden asuntotilanteeseen Rovaniemellä.
Lappi
noin kuukausi sitten
Oulun Kiikelinsaaren eteläpuolelle suunnitellaan uutta venesatamaa.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Pohjois-Pohjanmaan rannikkoalueille ennustetaan keskimääräistä ja osalle Koillismaan ja Kainuun sorateille jopa vaikeaa kelirikkoa.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Oulun kaupunki pilotoi tulevana kesänä kesätyöharjoittelua oululaisille yli 18-vuotiaille korkeakouluopiskelijoille.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Väylävirastosta maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Piristä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Sievin eilinen kunnanhallitus päätti myöntää tuhannen euron stipendin jokaiselle korkeakouluopiskelijalle, jonka päättötyö koskee Sievissä sijaitsevaa yritystä tai yhteisöä.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Oulun poliisilaitoksen alueella poliisia työllistivät eilen haasteelliset sääolosuhteet ja sen aiheuttamat liikenneonnettomuudet.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Oulun kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan varata tontin Kiikelistä Black Sheep Oy:lle, joka aikoo rakentaa sinne hirsirakenteisen saunan sekä sitä palvelevia terassirakenteita ja lauttasaunan.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Suomen Oppisopimusosaajat ry palkitsi eilen Tornion KaMa-Palvelut Oy:ssä työnjohtajana toimivan Laura Alamäen vuoden oppisopimusopiskelijana.
Lappi
7 kuukautta sitten
Tunnustukset myönnettiin Oulun yliopiston perjantaisessa gaalassa.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Oulun yliopistossa on alkanut professori Seppo Vainion johtama laaja kansainvälinen tutkimushanke, jossa selvitetään ravinnon solutason vaikutuksia ihmisten terveyteen.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten