Oulun kaupunki jatkaa Heinäpään jalkapallostadionin toteuttamisen edellytysten selvittämistä yhteistyössä OTC Stadion Oy:n kanssa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun kaupunginvaltuusto päätti eilen lakkauttaa Keiskan, Kuivasojan ja Lämsänjärven koulut sekä Myllyojan koulun Sanginsuun yksikön.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Raahen rakennetun ympäristön lautakunta päätti tiistaisessa kokouksessaan, että nykyisen Arina Areenan laajennusta ei lähdetä toteuttamaan esitetyllä talkootyömallilla, jossa kaupunki olisi toiminut investoijana ja FC Raahe olisi vastannut suurimmasta osasta kustannuksista.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Veikkausliigan Eurolopputurnaus käynnistyi eilen ensimmäisen kierroksen otteluilla, jotka päättyivät kumpikin vierasvoittoon.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Juho Meriläistä haastattelee Ari Stenius.
Urheilumajakka
yli 2 vuotta sitten
AC Oulun ja Vaasan Palloseuran välisessä jalkapallo-ottelussa Oulussa vierasjoukkueen fanikatsomon vieressä räjähti kaksi ilotulitetta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Ari Steniuksen jututettavana Helmarikapteeni Tinja-Riikka Korpela. Kuva: Riku Laukkanen.
Urheilumajakka
yli 2 vuotta sitten
Jalkapalloseura AC Oulu on solminut kaksivuotisen sopimuksen 18-vuotiaan keskikenttäpelaaja Marius Könkkölän kanssa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Kuivila pelasi viime kaudella SJK Akatemian paidassa Ykkösessä ennen siirtymistään opiskelujen perässä Oulun Luistinseuran paitaan loppukaudeksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
AC Oulu tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen maalivahti Yann Fillionin kanssa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Niklas Jokelainen on tehnyt AC Oulun kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
AC Oulu on käyttänyt 23-vuotiaan Henrik Ölanderin sopimusoption.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Ari Steniuksen haastateltavana AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen.
Urheilumajakka
yli 4 vuotta sitten
AC Oulu voitti eilen jalkapallon miesten ykkössarjan ja nousi sen myötä suomenmestaruussarjaan.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
AC Oulun suurimman omistajan OTC-sijoitus Oy:n tytäryhtiö OTC Stadion Oy hakee suunnitteluvarausta jalkapallostadionin rakentamiseksi Oulun Heinäpäähän.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Ari Steniuksen vieraana Urheilumajakassa tänään AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola.
Urheilumajakka
yli 4 vuotta sitten