Kynttilät syttyvät tänään itsenäisyyspäivän aattona Helsingin Hietaniemessä, Luumäellä ja Nivalassa Suomen tasavallan presidenttien haudoilla.
Itsenäisyyspäivän juhlassa Raahessa jaettiin tänään kolme Pro Raahe -mitalia Raahen hyväksi tehdyistä ansioista.
Suomen 100-vuotisjuhlan yksi huipentumista ovat itsenäisyyspäivän kunniavartiot sankarihaudoilla ympäri maata.
Kunnanjohtaja Marjukka Mannista haastattelee Jussi Häkkilä.
Marja Ollakan haastateltavana toinen juhlan isännistä, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen.
Kiimingin seurakunta jakaa yhdessä Kiimingin Halpa-Hallin kanssa tuhat täytekakkua itsenäisyyspäivän aattona.
Oulun kaupungin Tapahtumapalvelut etsii satoja vapaaehtoisia loppuvuoden itsenäisyysjuhlien tapahtumiin.
Pohjois-Pohjanmaan matka itsenäisyyspäiväviikolla päättää kiertueen. Tuolloin presidentti Niinistö ja rouva Haukio vierailevat Oulussa, jossa järjestetään presidenttiparin suojelema, suorana televisioitava Suomi 100 -juhla.
Huomenna on itsenäisyyspäivä. Päivän myötä osoitetaan kunnioitusta itsenäisyyden puolesta kaatuneille ja taistelleille veteraaneille ja heidän omaisilleen. Veteraaneja on vielä keskuudessamme, mutta heidän keski-ikänsä on jo korkea. Tästä johtuen erilaisten palvelujen tarve kasvaa. Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppää haastattelee Jussi Häkkilä.