Yhteishaussa haetaan tammikuussa 2025 alkaviin koulutuksiin.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään toinen yhteishaku alkoi eilen.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Perusopetuksen jälkeisten koulutusten yhteishaku alkoi tänään ja päättyy 19. ensi kuuta.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Hakuaika alkaa tänään ja päättyy 13. ensi kuuta.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Centria-ammattikorkeakoulun haussa opiskelupaikka on tarjolla englanninkielisiin koulutuksiin ja maaliskuussa alkavassa toisessa yhteishaussa suomenkielisiin koulutuksiin. Hakea voi molemmissa yhteishauissa ja näin moninkertaistaa mahdollisuutensa saada opiskelupaikka.
Keski-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku järjestetään ensi kuun alussa, jolloin voi hakea Oulun yliopiston englanninkielisiin koulutuksiin.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Hakijoita virkaan oli yhteensä 18 ja suostumuksensa on antanut kaksi henkilöä.
Keski-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Haapajärven kaupunginhallitus on päättänyt jatkaa kaupunginjohtajan viran hakuaikaa ensi viikon loppuun saakka.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Ammattijärjestöt ilmoittivat eilen uusista lakoista, hakusaarroista sekä keikkailukielloista yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjois-Pohjanmaan maakunnan toimijoille suunnattu JTF-rahoitus on tarkoitettu alueen elinkeinoelämän kehittämiseen ja vihreän siirtymän haittavaikutusten minimoimiseen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa huomenna.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun eilinen kaupunginhallitus päätti jatkaa kaupunginjohtajan viran hakuaikaa kahdella viikolla tehtävään soveltuvien hakijoiden vähäisen määrän vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun omakotitalotonttien haku alkaa ensi maanantaina.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Ari Kettukankaan jututettavana Raahen museon kokoelma-amanuenssi Miska Eilola.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Perusopetuksen jälkeisten koulutusten yhteishaku alkaa tänään.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten