Meri-Lapissa otettiin kiinni lauantain ja sunnuntain aikana viisi rattijuoppoa.
Lappi
7 päivää sitten
Poliisi otti kiinni eilen illalla juopuneen rekkakuskin Oulussa Pohjantiellä Ouluntullissa.
Pohjois-Pohjanmaa
21 päivää sitten
Viime yönä Oulun poliisilaitoksen alueella kirjattiin yhteensä 96 tehtävää, mm. häiriökäyttäytymisiä sekä erilaisia liikenteestä aiheutuvia tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Oulun poliisilaitoksen alueella oli viime yönä noin 70 tehtävää.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Poliisi ja järjestyksenvalvojat ottivat eilen kiinni Oulun Limingantullissa järjestetyssä yleisötapahtumassa häiriötä aiheuttaneen nuoren miehen.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Viime yö oli Oulun poliisilaitoksen alueella varsin rauhallinen, tehtäviä kirjattiin noin 60.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Oulun alueen poliisilla oli lauantai-illan ja yön aikana yhteensä 130 tehtävää.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun poliisilaitoksen alueella kirjattiin lauantai-illan ja ja sunnuntaiaamuyön aikana toistasataa tehtävää.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Lapin poliisilaitoksen alueella oli useita häiriökäyttäytymisiä viikonlopun aikana.
Lappi
noin vuosi sitten
Poliisi otti kiinni perjantai-iltana useita häiriötä aiheuttaneita nuoria Ylivieskassa, osa heistä oli alaikäisiä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Rovaniemen poliisin mukaan koulujen päättymisviikonloppu oli pääosin rauhallinen.
Lappi
yli 3 vuotta sitten
Pikkujoulukausi on käynnistynyt, ja poliisilla oli Rovaniemellä kiireinen viikonloppu.
Lappi
yli 3 vuotta sitten
Poliisia työllistivät etenkin kotihälytykset, häiriökäyttäytymiset sekä erilaiset liikenteestä aiheutuvat tehtävät.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten