Ylen kampanjassa haastetaan suomalaiset keräämään yhteensä miljoona pussillista roskia.
Kemin Yrittäjät ry:n ja Kemin kaupungin kemiläisille yrityksille tekemän kyselyn mukaan yrittäjät kokevat haasteita työvoiman saannissa ja parannettavaa nähdään mm. kaupungin hankintojen toteuttamisessa.
Liikuntakoordinaattori Tiina Pekkalaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Osuuskauppa Arinan haaste käyttää kasvomaskia Arinan toimipaikoissa asioidessa sai lähes 8000 pohjoissuomalaista lunastamaan maskikupongin hyvän asian puolesta.
Oulun kaupunki haastaa oululaiset talkoisiin vieraslajien torjumiseksi.
Joulukuorohaaste on valtakunnallinen kuorojen ja lauluyhtyeiden hyväntekeväisyyskampanja, jolla halutaan tuottaa iloa ja viedä musiikkia sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei yleensä kuulla. Enni-Maria Lämsä kävi Pookin iltapäivässä kertomassa Joulukuorohaasteesta.
Iin kirjastonjohtaja Minna Halosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijat kilpailevat 72:n tunnin liikennehaasteessa. Ramboll Finland Oy:n sektorijohtaja Jukka-Pekka Pitkästä haastattelee Jussi Häkkilä.