Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Hoivatie Oy:lle Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö ja Oulun seurakunnat avaavat Oulun Tuiraan Merikoskenkadulle kansalaistoiminnan keskuksen, D-aseman.
ODL Liikuntaklinikan palvelupäällikkö Kaisu Kaikkosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Oulun Diakonissalaitoksen Säätiölle Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Nuorten Ystävien ja Oulun Diakonissalaitoksen vuosi sitten perustama yhtiö on saanut nimen Hoivatie.
Rinnekodin lapsi- ja perhepalvelut laajenevat Ouluun.
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö on ostanut Caritas-Säätiöltä oululaisen Caritas Palvelut Oy:n koko osakekannan.
Oulun prikka -hankkeessa tehty selvitys osoittaa, että Oulussa jaetaan kymmeniätuhansia kasseja ja aterioita ruoka-apuna vuodessa. Hävikkiruuan logistiikka vähentäisi biojätteeksi menevän ruuan määrää ja toisi tehokkuutta ja huoltovarmuutta ruoka-apuun. Useat sanoivat ruoka-apuun tulemisen syyksi taloudellisen niukkuuden, rahattomuuden ja suoranaisen nälän. Vallitseva poikkeusaika on vaikuttanut myös ruoka-apuun, ruokajakelut ovat keskeytyneet ja kassien jonotus ei ole mahdollista tai yhteisiä ruokailuja ei ole voitu järjestää. Jotkut toimijat ovat edelleen pystyneet toimittamaan ruokakasseja suoraan avunsaajille, mutta toiminta on monilta osin haasteellisempaa.
KK-Verve Oy ja Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö käynnistävät yhteisen hankkeen kuntoutuksen ja tutkimuksen osaamiskeskuksen rakentamiseksi Oulun yliopistollisen sairaalan läheisyyteen.
Helsingin Diakonissalaitos on päättänyt rahoittaa Oulun ja Rovaniemen Vamosta itse niin kauan, kunnes rahoituskumppani löytyy.
Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää -ohjelma palkitsi tänään Naantalin kaupungin terveystoimen, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ja perusturvakuntayhtymä Akselin LiPaKe-liikuntaneuvonta osana liikunnan palveluketjua -hankkeen, sekä Oulun Diakonissalaitoksen LIITY! Liikettä työpäivään-energiaa elämään -hankkeen terveysliikunnan edistämiseksi tehdystä esimerkillisestä työstä viime vuonna. Oulun Diakonissalaitoksen ODL Liikuntaklinikan palvelujohtaja Kaisu Kaikkosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt yli 2,5:n miljoonan euron avustuksen Vamos-hankkeelle, jossa vahvistetaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkykyä sekä osallistumismahdollisuuksia. Oulun Diakonissalaitos käynnistää hankkeen keväällä Oulussa yhdessä Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa.