Pohjois-Pohjanmaan aluetalous on kärsinyt kustannusnoususta ja heikentyneestä kysynnästä kuluvan talven aikana.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Alueelliset kehitysnäkymät -raportin mukaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa luo laajaa epävarmuutta kansainväliseen talouteen.
Pitkään jatkunut koronakurimus helpottaa ja Pohjois-Pohjanmaan talous kasvaa rivakasti lähiaikoina.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen koostaman Alueelliset kehitysnäkymät -raportin mukaan viime vuoden kevään alkushokin jälkeen toipuminen Pohjois-Pohjanmaalla on edennyt kohtalaisen hyvin, eikä isoa konkurssi- tai työttömyysaaltoa ole toteutunut.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kokoaman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan talouden ja työllisyyden odotetaan edelleen kasvavan seuraavan vuoden aikana, vaikka kiihkein nousukausi on vähitellen hellittämässä koko maassa.