Kuva: Shutterstock

Poliisi varoittaa pankin työntekijöinä esiintyvistä huijareista

08.05.2024 11:07 - Paavo Törmi

Poliisi muistuttaa, ettei omia pankkitunnuksia ja salasanoja pidä antaa kenellekään. Niitä pyytävät ihmiset ovat todennäköisimmin huijareita.

Poliisi epäilee, että kajaanilaisen miehen pankkitililtä vietiin petoksella yli 80 000 euroa. Tekijä oli päässyt miehen verkkopankkitilille soittamalla hänelle ja esiintymällä pankin turvallisuusasiantuntijana. Tekijä oli selittänyt uhrilleen, että hänen nimissään on haettu lainoja, jotka on ohjattu muille vastaanottajille kuin uhrille itselleen. Tämän vakuuttavan puheenvuoron jälkeen tekijä oli saanut uhrin kertomaan verkkopankin käyttäjätunnuksensa. Hän oli myös lähettänyt uhrille pankin nimissä uskottavan näköisiä viestejä, joiden kautta uhri oli hyväksynyt tekaistut lainojen siirron estot yksi kerrallaan. Poliisi muistuttaa, ettei omia pankkitunnuksia ja salasanoja pidä antaa kenellekään. Niitä pyytävät ihmiset ovat todennäköisimmin huijareita. Poliisi tutkii tapausta törkeänä petoksena.

Poliisi muistuttaa, että yksikään viranomainen tai pankki ei kysele verkkopankkitietoja puhelimitse eikä sähköpostilla. Jos sinulta pyydetään pankkitunnuksia tai salasanoja puhelimitse, sosiaalisessa mediassa, sähköpostilla tai tekstiviestillä, pyytäjä on hyvin todennäköisesti huijari, joka on sinun rahojesi perässä. Älä siis kerro verkkopankkitunnuksiasi tai salasanojasi kysyjälle.

Älä klikkaa epäilyttävien sähköpostiviestien tai tekstiviestien linkkejä. Linkki saattaa ohjata sinut väärennetylle verkkosivulle eli valesivulle, jossa pyydetään antamaan henkilökohtaisia tietojasi.Jos olet jo antanut pankkitunnuksesi kysyjälle, ilmoita asiasta välittömästi pankkiin ja tee rikosilmoitus.Poliisi pyytää varoittamaan läheisiä ja tuttavia tästä huijausmuodosta. Erityisesti vanhoja ihmisiä kannattaa muistuttaa siitä, ettei pankkitunnuksia ja salasanoja tule luovuttaa kenellekään.

Kilpailut

Uusimmat