Kuva: Tiina Mäkelä

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomenselän metsäpeurakanta on vakaa

20.03.2024 09:40 - Ari Kettukangas

Luken arvion mukaan Suomenselän talvehtimisalueella on edelleen noin 2000 metsäpeuraa. Pohjoisimmat talvehtijat löydettiin Kestilästä, kun eteläisimmät peurat havaittiin Soinin ja Pylkönmäen väliltä.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomenselän metsäpeurakanta on vakaa. Luken arvion mukaan Suomenselän talvehtimisalueella on edelleen noin 2000 metsäpeuraa. Arvioon liittyy jonkin verran epävarmuutta heikkojen laskentaolosuhteiden vuoksi. Kanta on pysynyt vakaana vuodesta 2021 ja on edelleen selvästi suurempi kuin vuonna 2018, jolloin talvehtivan kannan kooksi arvioitiin noin 1500 metsäpeuraa. Suomenselällä metsäpeuroja tavattiin eniten Lapuan, Kauhavan ja Pedersören välisillä alueilla. Myös Lapuan ja Kuortaneen alueilla tavattiin jonkin verran peuralaumoja. Pohjoisimmat talvehtijat löydettiin Kestilästä, kun eteläisimmät peurat havaittiin Soinin ja Pylkönmäen väliltä. Vasojen osuus Suomenselän peurakannasta oli noin 15 prosenttia. Osuus on hiukan suurempi kuin vuosina 2022 ja 2021. Kainuussa metsäpeurojen laskenta keskeytettiin, koska metsäpeurat olivat jatkuvassa liikkeessä ja hajaantuneet laajoille alueille, joista ei ollut esikartoitustietoa. Myös vähäinen pannoitettujen peurojen määrä vaikeutti laskentaa.

Lue myös: Ulkoministeriö keskeytti thaimaalaisten marjanpoimijoiden viisumihakemusten vastaanoton

Kilpailut

Uusimmat