Kuva: Shutterstock

Nainen joutui nostohuijauksen uhriksi Oulussa

17.03.2024 10:19 - Ari Kettukangas

Asiaa tutkitaan lievänä petoksena.

Oululaisnainen joutui nostohuijauksen uhriksi perjantaina alkuillasta Toppilassa. Naiselle entuudestaan tuntematon mies oli huutanut pysähtyneestä autosta naiselle tarvitsevansa apua. Mies oli kertonut naiselle, että hänen lompakkonsa on varastettu, eikä hänellä ollut rahaa ostaa ruokaa äidilleen ja itselleen. Pankkitunnukset kuitenkin toimivat. Mies oli pyytänyt, että nainen nostaa tililtään rahat, jotka mies siirtää verkkopankkinsa kautta ensin naisen tilille. Mies oli kehoittanut naista nostamaan tililtä 600 euroa ja näyttänyt tälle kuittia tekemästään 600 euron rahasiirrosta. Tässä vaiheessa nainen oli alkanut epäillä asiaa huijaukseksi ja kieltäytyi nostamasta rahoja. Mies oli kuitenkin painostanut naisen nostamaan  hänelle 300 euroa, koska nainen oli miehen mukaan hänelle nyt velkaa. Mies ilmoitti tyytyvänsä puoleen summasta, jonka oli naiselle siirtänyt. Asiaa tutkitaan lievänä petoksena.

Lue myös: Mies löi toista miestä lautasella päähän Oulussa

Kilpailut

Uusimmat