Kuva: Jussi Häkkilä

OYSin uusi verkkosivusto avattu

13.07.2022 08:51 - Ari Kettukangas

Jatkossa myös ppshp.fi - osoitteesta kävijät ohjataan automaattisesti uudelle sivustolle. Suuri osa ppshp.fi -osoitteessa sijainneista sisällöistä on siirretty uudelle alustalle, minkä lisäksi sivustolle on tuotettu paljon myös uutta sisältöä.

OYSin uusi verkkosivusto avattu. Oulun yliopistollisen sairaalan OYS uusi verkkosivusto on julkaistu osoitteessa oys.fi. Jatkossa myös Pohjois-pohjanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivun  ppshp.fi kävijät ohjataan automaattisesti uudelle sivustolle. Suuri osa ppshp.fi -osoitteessa sijainneista sisällöistä on siirretty uudelle alustalle, minkä lisäksi sivustolle on tuotettu paljon myös uutta sisältöä.
Sivu palvelee niin sairaalan asiakkaita ja potilaita kuin muitakin sidosryhmiä. Jokaisella vuoden 2022 alussa aloittaneella osaamiskeskuksella on uudella sivustolla oma kokonaisuutensa, jota ne voivat hyödyntää esimerkiksi oman henkilökuntansa ja tutkimustoimintansa esittelemiseen. Lisäksi kevään aikana on tehty mittava joukko palvelukuvauksia, joista on luotu ”Hoidot ja palvelut” -portaali. Portaali sisältää tietoa eri sairauksien hoidosta OYSissa. Tällä hetkellä sieltä löytyy 118 palvelukuvausta ja sisältöä täydennetään syksyn aikana.

Lue myös: Oulun Nallikarissa voi jälleen uida -uimaveden laatu täyttää vaatimukset

Kilpailut

Uusimmat