Kuva: Jokilaaksojen pelastuslaitos

Tilanne Kalajoen paloalueella vakaa -henkilöstöä ja kalustoa vähennetty

05.08.2021 13:07 - Jussi Häkkilä

Kalajoella maastopalon tilanne on säilynyt vakaana ja rauhallisena.

Kalajoella maastopalon tilanne on säilynyt vakaana ja rauhallisena. Aluetta vartioidaan edelleen maan tasalta ja ilmasta useita kertoja päivässä. Muutamia palopesäkkeitä on löytynyt ja niitä raivataan ja sammutetaan. Viimeisimmän mittauksen mukaan paloalue on 293 hehtaaria. Henkilöstömäärää on vähennetty. Huomisesta eteenpäin alueella on 15 pelastustoimen henkilöä, yön aikana vähemmän. Tarvittaessa paloasemilta on mahdollista lähettää lisää henkilöstöä ja letkulinjat ovat maastossa valmiina. Yksi kaivinkone on vielä alueella töissä. Lisäksi puolustusvoimilta on yhä käytössä kaksi telakuorma-autoa, jotka ovat valmiudessa toimimaan, jos maastoon pitää kuljettaa pumppuja tai muuta kalustoa.
Tuulimyllytyömaalla valutöiden aloittamiselle annettiin eilen lupa. Työmaa sijaitsee noin 1,8:n kilometrin päässä paloalueen reunasta. Myös tuulimyllyteiden rakentamiseen on annettu lupa Kortesalmen eteläpuolella. Palon epäillään alkaneen työmaalta. Vaikka tilanne on rauhallinen, kestää työ alueella vielä pitkään. Sammutustyöt jatkuvat ainakin kuluvan viikon.

Lue myös: Kalajoen maastopalon tilanne säilynyt vakaana ja rauhallisena

Kilpailut

Uusimmat