Kuva: Mari Korpua

Ydinkeskustojen kehittämisverkostolle puoli miljoonaa valtioneuvostolta -mukana mm. Oulu

01.07.2021 08:51 - Jussi Häkkilä

Jyväskylän kaupungin vetovastuulla toimiva Ydinkeskustan kestävä tulevaisuus -teemaverkosto on saanut valtioneuvostolta yhteensä puolen miljoonan euron rahoituksen vuosille 2021-2023.

Jyväskylän kaupungin vetovastuulla toimiva Ydinkeskustan kestävä tulevaisuus -teemaverkosto on saanut valtioneuvostolta yhteensä puolen miljoonan euron rahoituksen vuosille 2021-2023. Verkoston muodostavat Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Kouvola ja Lappeenranta. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa eri alueiden yhteisiä voimavaroja, osaamista, vertaisoppimista ja vetovoimaisuutta. Ydinkeskustojen kehittämisteemat ovat kaupan ja muiden kuluttajapalveluiden ekologiset ja sosiaaliset innovaatiot, pysäköinti-, liikenne- ja logistiikkajärjestelmän innovaatiot, elämyksellisyyden, seurallisuuden ja yhteisöllisyyden innovaatiot sekä kivijalkakaupan ja -palveluiden digitalisaation mahdollisuudet.

Tavoitteena on, että yhteistyöverkosto muodostuu kokeiluvuosien jälkeen pysyväksi. Jatkossa myös muut kaupungit ja toimijat voivat liittyä mukaan.

Lue myös: Vanhan Hiukkavaaran keskuksen kaavoitukseen haettiin ideoita -Luo arkkitehdit Oy:n Rento ruutukaava arvioitiin parhaimmaksi

Kilpailut

Uusimmat