Kuva: Pixabay

Tänäänkin ukkostaa

22.06.2021 08:36 - Jussi Häkkilä

Tänään ukkosia esiintyy Pohjanmaalta Koillismaalle yltävällä alueella.

Tänään ukkosia esiintyy Ilmatieteen laitoksen mukaan Pohjanmaalta Koillismaalle yltävällä alueella. Huomenna ukkosille otollinen alue siirtyy maan itäosaan ja Kainuuseen. Ukkosiin liittyy paikoin voimakkaita puuskia ja rankkasadetta. Sähkökatkot ovat mahdollisia ja taajamissa sade voi aiheuttaa tulvia.
Lämpötila kohoaa tänäänkin monin paikoin 30:n asteen yläpuolelle ja myös yöt ovat paikoin trooppisen lämpimiä, eli lämpötila ei laske alle 20:n asteen. Lapissa on selvästi muuta maata viileämpää.
Helteiden myötä maasto on kuivunut etelä- ja keskiosissa ja kuivuu edelleen helteiden jatkuessa. Erityisesti maan etelä- ja itäosassa jopa merkittävien metsäpalojen riski kasvaa juhannusta kohden.

Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa esiintyy lähitunteina voimakkaita ukkospuuskia, jotka aiheuttavat paikoin tuulivahinkoja. Irtain omaisuus on hyvä suojata ennen tuulen voimistumista. Ukkosen aikana tulee pysytellä sisätiloissa ja ulkona ollessa varoa kaatuvia puita ja maahan pudonneita sähkölinjoja.

Eilinen ukkosmyrsky aiheutti vikakeskeytyksiä Oulun Energia Sähköverkko Oy:n jakelualueella noin 3500:lle asiakkaalle. Uusi ennuste lupaa ukkosmyrskyä tälle päivälle iltapäivästä huomiseen puoleen päivään saakka. Tämä tulee aiheuttamaan väistämättä uusia vikoja. Yhtiö kertoo lisänneensä vianhoitohenkilöstöä ja metsureita tulevan ukkosen varalta. Lisäksi ilmajohtoverkkoa partioidaan helikopterilla heti sään salliessa.

Lue myös: Myrsky aiheutti tuhoja Oulussa

Kilpailut

Uusimmat