Kuva: Fotolia

Apulaisoikeusasiamies: Lukuisia ongelmia Haukiputaalla sijaitsevassa Jussin kodit -lastensuojelulaitoksessa

04.04.2019 08:42 - Jussi Häkkilä

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin määräyksestä Haukiputaalla sijaitsevaan Jussin kodit -lastensuojelulaitokseen tehdyssä ennaltailmoittamattomassa tarkastuksessa havaittiin lukuisia ongelmia sijoitettujen lasten kohtelussa ja rajoitustoimenpiteitä koskevassa päätöksenteossa.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin määräyksestä Haukiputaalla sijaitsevaan Jussin kodit -lastensuojelulaitokseen tehdyssä ennaltailmoittamattomassa tarkastuksessa havaittiin lukuisia ongelmia sijoitettujen lasten kohtelussa ja rajoitustoimenpiteitä koskevassa päätöksenteossa.

Apulaisoikeusasiamies piti laitoksen käytössä olevia lapsen liikkumisvapautta rajoittavia sääntöjä ja siihen liittyvää sosiaalisten suhteiden katkaisua lakiin perustumattomina. Lisäksi kiinnitettiin huomiota laitoksen eristämistilaan ja sen sijoituspaikkaan.

Jussin kodit on siirtynyt tarkastuksen jälkeen Familar Oy:n omistukseen. Familar on ilmoituksensa mukaan tehnyt lukuisia muutoksia laitoksen toiminnassa. Lasten riisuttamista tai eristystä ei ole enää tehty. Eristystila tullaan kevään aikana muuttamaan toimistoksi ja samalla arvioidaan eristystilan tarpeellisuutta. Lasten puhelinten käyttörajoituksia on purettu. Käyttövarat on annettu lasten haltuun eikä kuitteja ostoksista vaadita. Sijoitetut lapset saavat liikkua vapaasti yksikön ulkopuolella. Eri osastoilla olevat lapset saavat olla tekemisissä keskenään ja heillä saa käydä vieraita. Lasten omaohjaajat ovat keskustelleet lasten kanssa yksikön säännöistä, joihin on tehty yhdessä muutoksia. Lasten osallisuutta on lisätty yhteisöpalaverien sisältöjä kehittämällä ja laajentamalla. Familar on lisäksi järjestänyt henkilökunnalle laajasti täydennyskoulutusta.

Lue myös: Kunnille huomautuksia apulaisoikeusasiamieheltä Muhoksen Pohjolakotiin liittyen

Kilpailut

Uusimmat