Kuva: Fortum

Oulujoen Montan vaelluskalojen ylisiirtolaiteesta saatu lupaavia tuloksia

23.11.2018 12:59 - Jussi Häkkilä

Oulujoen Montan vaelluskalojen ylisiirtolaitteesta saadut kokemukset ovat lupaavia.

Oulujoen Montan vaelluskalojen ylisiirtolaitteesta saadut kokemukset ovat lupaavia. Loppukesän ja syksyn aikana ylisiirtolaitteeseen ui paljon lohia ja taimenia. Varsinaiseen tuotantokäyttöön päästiin tänä vuonna jokiveden korkean lämpötilan ja veden vähäisyyden vuoksi vasta elokuun lopulla. Vilkkaimman nousujakson aikana laitteen nieluissa oli hetkittäin jopa ruuhkaa kalojen noustessa parvissa laitteeseen. Tarkat tiedot laitteeseen uineiden kalojen lukumääristä saadaan ensi vuoden alkupuolella.
Kaloja kiinniotettaessa havaittiin kuitenkin, että altaiden rakenteissa olevat raot ovat liian suuret. Kalat pääsivät niiden läpi uimaan takaisin jokeen. Toinen havaittu epäkohta oli kalojen karkaaminen altaan reunan yli altaiden noston aikana. Karkaamisen estävät korjaustoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan ensi talven aikana.
Montasta saatavaa oppia voidaan jatkossa hyödyntää vastaavien ylisiirtolaitteiden rakentamisessa muihin vesivoimantuotantoon valjastettuihin vesistöihin.

Lue myös: Poikkeuksellisen lämpimät vedet viivästyttävät Montan ylisiirtolaitteen käyttöönottoa

Kilpailut

Uusimmat