Toni Herranen tähtää 17-vuotiaana rallin maailmanmestaruuteen Oulussa - taustatukena lähipiiri ja Marcus Grönholmin kuljettajahautomo

25.02.2021 14:40 - Ari Kettukangas

Rasvamonttu bongaa tällä kertaa nuoren lahjakkuuden Oulun Jäälissä. Vuodenvaihteessa 17 vuotta täyttänyt Toni Herranen on jo ehtinyt niittää monenlaista mainetta autourheilussa. Vahvan kartingtaustan omaava rallilupaus nimittäin palkittiin viime vuonna edellisessä luokassaan historian nuorimpana kuskina SM-hopealla. Tuoreimpia saavutuksia on myös suojatiksi pääsy kaksinkertaisen maailmanmestarin Marcus Grönholmin GRX Management kuljettahautomoon. Toni saa kilpailulleen tärkeää tukea myös omalta perheeltään ja lähipiiristä. Seuraavaksi tutustutaan tähän nuoreen herraan, tiimiin ja kisakalustoon!

(kuva: Ari Kettukangas)

Toni Herranen Racing Team. Tiimin Oulun varikko sijaitsee omassa tallissa Jäälissä ja Marcus Grönholmin kuljettajahautomoon pääsyn jälkeen varsinainen pääkallopaikka löytyy GRX Management lipun alta Tuusulasta. Toni saa lajilleen vankkaa tukea myös perheeltä ja lähipiiristä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Toni Herranen. Rallilupaus ja viime vuonna edellisen luokkansa historian nuorin SM-hopeamitalisti. Nuorimies täytti marraskuussa 17 vuotta ja hankki ralliharrastuksen myötä ajokortin poikkeusluvalla. Kartturina hänellä toimii jyväskyläläinen Sebastian Virtanen ja tämä rautainen kaksikko teki seitsemän hakijan joukosta toisena parina vaikutuksen Marcus Grönholmin kuljettajahautomoon. GRX Management kuljettamohautomo teki valinnat haastavien ja monipuolisten testien perusteella. Hautomon tavoitteena on etsiä nuoria lupaavia kuljettajia ja tukea heidän kehittymistään ja menestymistään ralliurheilussa. Kehitysjakson sopimus kattaa aluksi kauden 2021.

(kuva: Toni Herranen Sports)

GRX Managentin tiimiä. Keskellä kaksikertainen maailmanmestari Marcus Grönholm, oikealta lukien Tonin kartturi Sebastian Virtanen, mestari itse, Benjamin Korhola ja Pekka Kelander.

(kuva: Ari Kettukangas)

Okkosen Jorma. Omien sanojensa mukaan homman manageri pienellä alkukirjaimella ja päivätöiltään teknisen tukkuliikkeen myyntiedustaja Jasper Oy:llä. Lähipiiriin kuuluvana ja itsekkin entisenä jokkis- ja ralliajana hän on nähnyt heti Tonissa poikkeuksellisen nuoren lahjakkuuden ja haluaa kaikella tavalla tukea nuortamiestä ja perhettä lajissa. Konkarina hän hoitaa mm. Tonin markkinointi- ja sponsorointiasiat. Jorman mukaan nuorten on päästävä näyttämään taitonsa urheilussa ja se vaatii aina taustalle hyvän tiimin ja koneiston. Myös kaikenlaisten urheilun tukirahojen saanti on tänä päivänä todella lujassa. Mies soisi esimerkiksi jääkiekonkin lisäksi yhteiskunnallista tukea enemmän myös autourheilulle.

(kuva: Ari Kettukangas)

Herrasen Marko. Tonin ylpeä isä ja kuulemma myös harrastuksen lompakko. Mies on puuhaillut ikänsä autojen kanssa ja taustalla olevan hallin lisäksi hän on Katsastus Team -ketjun omistaja. Hän muistaa Tonin tutustuneen Kartingiin ensimmäisen kerran jo 5-vuotiaana Ylivieskan Huhmarissa. Omaksi ostettu auto kuitenkin sytytti pojalle liekin lajiin kunnolla Oulun Iiinatissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Nymanin Pauli. Tonin pappa ja tiimin huollon käsistään kätevä "tallipäällikkö". Mestari on seurannut tarkasti tyttären poikansa menestystä. Kokenut monttööri on hohhaillut nykyautojen kehittyneintä tekniikkaa ja jättänyt niistä huolen GRX Managementin huoltomiehelle Jyväskylään. Huoltopäällikkönä Etelän suunnassa toimii Kimmo Jäppinen. Toki omallakin väellä ollaan vielä mukana pienemmissä huolloissa. Paulin käden jälki näkyy myös tiimin huoltorekassa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tonilla on kilpa-autoina kaksi Ford Fiestaa. Tämä huollossa oleva pikkukisojen kakkosauto on vuosimallia 2019 ja Tuusulassa sijaitseva pääauto puolestaan tuliterä 2021. Autot ovat identtisiä ja vara-auton saamat pusut eivät myöskään ole niin haitallisia.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämä treeniauto meni taannoin katolleen ja siitä on juuri oijottu ja maalattu peltejä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Siinä on työkalut! Tiimiläisten mukaan laji vaatii kisaajalta valtavasti fyysistä ja psyykkistä voimavaraa. Toni harrastaa aktiivisesti kuntosalia ja lenkkeilyä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Mittareista näkee lämpötilat, modet, valot ym. yksityiskohdat. Vauhtia riittä parhaimmillaan 190 kilometriä tunnissa. Huhujen mukaan Tonin viime vuonna poikkeusluvalla suorittama inssiajo olisi mennyt alle 2 minuutin :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Turvakaaria riittää perätiloja myöten.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kurkataanko mitä se Tonin Fiesta on syönyt?

(kuva: Ari Kettukangas)

Pellin alla litranen ekoboost 3-pyttyinen turbokone ja 220 hevosvoimaa. Molemmat autot ovat yhtä tehokkaita, kuten yleensäkin kaikki ralliautot. Elikkä kuski siis ratkaisee ja fakta korostaa entisestään nuoren mestarin taitavuutta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Toni luottaa vahvasti merkkiin ja malliin. Ford Fiesta on Fordin vuodesta 1976 lähtien valmistama henkilöautomalli. Fiesta tunnettiin aikanaan ainoana etuvetoisena Fordina, tosin Ford oli valmistanut etuvetoista Taunus 12M -mallia jo 1960-luvulla. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämä on kakkosauton oma nokka ja paikallaan oli kuvaushetkellä treenipuskuri.

(kuva: Ari Kettukangas)

Peltityön ja maalauksen jälkeen odottaa vielä loppuviilaukset. Paikalleen tulee mm. pari lasia ja teippaukset. Toni opiskelee myös parhaillaan rinnakkain lukiota ja ammattikoulun autopuolta. Hänen ralli menestymistään tukee myös vahva henkilökohtainen kartingtausta ja 2-vuotinen mukana olo Suomen autourheilujuniorimaajoukkue Flying Finn Academyssä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Siinä on Tonin aikanaan käyttämä Karting-auto. Tällä samaisella vehkeellä puolestaan irtosi 14-vuotiaana oman luokan Euroopanmestaruus hopeaa Itävallassa!

(kuva: Toni Herranen Sports)

Toni kehuu Marcus Grönholmia loistavaksi kaveriksi ja yhteistyökumppaniksi.

(kuva: Toni Herranen Sports)

GRX Managenment kuljettajahautomon toiminta pyörii Tuusulassa.

(kuva: Toni Herranen Sports)

R-Kioski haki tukikohteikseen lahjakkaita urheilijoita ja tuhannen hakijan joukosta valittiin kymmenen, joista Toni on ainut moottoriurheilija.

VIDEO: Tässäpä se ärrän sponssivideo otsikolla - Matkassa mukana: R-kioski

(kuva: Taneli Niinimäki)

Varsinainen kisa-auto kuvattuna alkuvuodesta Lapissa. Tulevana viikonloppuna 26.-28.2. Tonille avautuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua uransa ensimmäiseen MM-rallin osakilpailuun näissä samoissa maisemissa Rovaniemellä! Kakkosauto käytettiin ennen reissua viimeisissä säädöissä Jyväskylässä ja nuotitukset Lapissa on käyty läpi ajankohtaisesti eilen ja tänään. Tsemiä siis tiimille viikonloppuun!!

(kuva: Taneli Niinimäki)

Loppuyhteenveto: Toni Herranen on lahjakas nuorimies ja hänellä on kaikki mahdollisuudet edessään. Tavoitteekseen hän on asettanut maailmanmestaruuden ja kertoo sen vielä olevan kovan työn takana! No jaa...ensin tämä lahjakkuus taitaa valloittaa Lapin, sitten muun Suomen ja lopuksi sen maailmanmestaruuden :) Pidetään siis miehen nimi mielessä! Lopuksi Oulun porukka haluaa kiittää lämpimästi Marcus Grönholmin tiimiä ja kaikkia muitakin heidän toimintaa tukevia todella tärkeitä tahoja.

Lue myös: Kari "kylähullu" Tykkyläinen tehtailee taidetta koneiden ja naisten piirittämänä Pudasjärvellä

Rasvamontun aiemmat jaksot ja vierailukohteen ilmoittaminen: Rasvamonttu

Kilpailut

Uusimmat