Suurimman summan 11 300 euroa sai Pyhäjoen kotiseutuyhdistys, kone, työ, historia -tapahtumaan, toiseksi suuriman summan 6500 euroa Elokuvaosuuskunta Cagliostro, Pyhäjoen 1. elokuvaviikkoon ja 6000 euroa Pyhäjoen yrittäjät Kotiseutumarkkinoihin.
Poliisi selvittää, onko tapahtuman järjestäjä syyllistynyt rikokseen laiminlyödessään kokoontumislain vaatimia ehtoja ja toimia.
Hilkka ja Tero Isokääntää haastattelee Jussi Häkkilä.
Valtiokonttorin Kansalaispalvelut-toimialajohtaja Jyri Tapperia haastattelee Jussi Häkkilä.
Aluehallintovirastot ovat antaneet määräykset elokuun yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisestä. Alle 500 hengen tilaisuudet sallitaan. Yli 500 hengen sisä- ja ulkotilaisuuksia voi järjestää, jos järjestelyissä noudatetaan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Rajoitusten lieventyessä tapahtumajärjestäjän vastuu tapahtuman turvallisuudesta korostuu entisestään. Päätöksiä tarkastellaan uudelleen, jos epidemiologinen tilanne Suomessa muuttuu heinäkuun aikana merkittävästi huonompaan suuntaan. Tartuntatautilaki mahdollistaa määräysten antamisen korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Pohjoisen parhaat -äänestys on käynnissä ja kestää tulevaan sunnuntaihin saakka. Äänestämään pääsee osoitteessa www.kaleva.fi/pohjoisenparhaat. Parhaat tapahtumat palkitaan 26. maaliskuuta Pohjoisen parhaat -gaalassa hotelli-ravintola Lasaretissa Oulussa. Yleisö voi äänestää suosikkiaan vuoden 2019 parhaan kulttuuri-, urheilu- ja messutapahtuman kategorioissa. Äänen voi antaa myös vuoden suosikkitapahtumalle. Äänestäjien kesken arvotaan kaksi kahden hengen lippupakettia palkintogaalaan. Esiraati päättää kunkin kategorian finalistit, joiden joukosta voittajat valitaan puoleksi yleisöäänten ja puoleksi asiantuntijaraadin antamien pisteiden perusteella. Asiantuntijaraati valitsee palkittavaksi myös vuoden tapahtumajärjestäjän, vuoden erityismaininnan sekä festivaali- ja tapahtuma-alan palveluntarjoajan.
Ari Kettukankaan jututettavana Siikalatvan kulttuurisihteeri Taina Jordan.
Oulun kaupunginkirjastoon Torinrantaan avataan tänään uusi tapahtumatila Laituri.