Tutkintaa jatketaan palonsyyn- ja kuolemansyyn tutkintana.
Pohjois-Pohjanmaan tulvat siirtyvät pohjoista kohti.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteella otetaan käyttöön ensimmäinen liikkuva suun terveydenhuollon yksikkö ensi viikolla Vaalassa.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue lakkauttaa Iin Kuivaniemen ikäihmisten ympärivuorokautisen asumispalveluyksikön toiminnan, Kuusamon Villa Haavan, Reisjärven Honkalinnan ja Ylivieskan Sipilän ikähmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön toiminnan, Reisjärven kuntoutusyksikkö Arviidan toiminnan sekä lakkauttaa Lumijoen Lumilyhdyn ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön toiminnan ja muuttaa sen yhteisöllisen asumisen yksiköksi.
Heikko tai riittämätön kysyntä ja puute ammattitaitoisista työntekijöistä ovat edelleen kaksi merkittävintä yritystoimintaa rajoittavaa tekijää Pohjois-Pohjanmaalla.
Tulvahuippujen suuruuteen vaikuttaa merkittävästi viikonlopun ja alkuviikon sää. Viime päivien sää ja veden virtaus ovat heikentäneet joissa vielä olevia jäitä, mutta tästä huolimatta jääpatoriski on edelleen olemassa Pyhäjoesta pohjoiseen.
Liiton arvion mukaan ulosmarssiin osallistui ainakin 235 lukiota ja yli 40 000 lukiolaista. Kaikki osallistuneet lukiot eivät välttämättä ole ilmoittaneet ulosmarssistaan liitolle.
Keskon Pohjois-Suomen alueella vähittäismyynti oli tammi-maaliskuussa yhteensä 353,3 miljoonaa euroa ja se kasvoi 0,7 prosenttia viime vuodesta.
Suunnitelman tavoitteena on parantaa liittymäalueen liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.
Yhtiön johto arvioi konsernin vuoden 2024 liikevaihdon olevan noin 54–58 miljoonaa euroa.
Pohjois-Pohjanmaalla oli maaliskuun lopussa 23 100 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 400 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten.
Tänä vuonna Kasvu Openin Kasvupolku-sparrausohjelmiin valittiin yhteensä noin 200 yritystä.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta pelastuspäällikkö Mika Haverista haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut tiesuunnitelman laatimisen jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisesta valtatielle 22 välille Laitasaari-Kärnä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan pitkä jäätalvi on näkynyt erityisesti matalien ja rehevien järvien happitilanteen heikentymisenä ja lievästi myös syvempien järvien happipitoisuuksissa.
Neuvotteluesitys sisälsi yhteensä 49 toimenpidesuunnitelmaa, joilla toteutuessaan on merkittäviä henkilöstövaikutuksia.