Uusimmat
Suosituimmat
Jukka Ruusumaa päätyi laulajaksi ihan vahingossa - "oli outo tulla lavan reunalle"
Taloyhtiöiden siirrettävä osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään vuoden loppuun mennessä
Lapin matkailun rekrytoinnit parhaillaan kuumimmillaan
Pohjoisen luonto muuttuu nopeasti ja osin peruuttamattomasti
Jukka Ruusumaa on yllättynyt vanhojen kappaleiden kuuntelumääristä - "kuulijoita löytyy edelleen"
Jukka Ruusumaa ei enää keikkaile niin tiuhaan kuin aikaisemmin – ”reilu 15 vuotta sitten musiikkihommista tuli enemmän harrastus”
Ylivieska aloittaa yhteistyöneuvottelut
Kemi mukaan Pohjolan rengastien matkailureitistöön
Pohjois-Suomen maistuva maaseutuyritys 2023 on Linnunradan tila Kempeleestä
Oulun yliopistossa selvitetään 6G-teknologian mahdollisuuksia ajoneuvojen itsenäisen ajamisen kehittämisessä

Pitkäkankaan Pauli on luottanut 53 vuotta entisöimäänsä Kuplavolkkariin Raahessa

Sähköspotkulautaonnettomuudet ovat kasvaneet ryminällä - humalassa ei kannata lähteä ohjaksiin

Ruokolahden Pookitansseissa pistetään jalalla koreasti Weranta-yhtyeen tahtiin
Sami Hedberg vaatii elämässään omaa aikaa ja rauhoittumista – ”mökkimaailma on minulle tasapainottava tekijä”
Hedberg On the Road Again stand up -kiertue esiintyy lauantaina Oulussa. Joonas tavoitti Sami Hedbergin puhelimitse Pookin päivässä.