Uusimmat
Suosituimmat

Ehkäisevän päihdetyön viikon teemana kannabis

04.11.2019 13:32 - Jussi Häkkilä

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n koulutussuunnittelija Karin Rantalaa haastattelee Jussi Häkkilä.

Tällä viikolla vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Viikon teemana on tänä vuonna kannabis ja sen käyttöön liittyvät uskomukset. Faktaa ja fiktiota kannabiksen käytöstä on koottu tsekkaafaktat.fi-sivulle otsikon Sumeeta logiikkaa alle. Viikolla käynnistyy Puhu nuorelle kannabiksesta -kampanja useilla radiokanavilla ja sosiaalisessa mediassa. 
Kannabiksen kokeilu ja käyttö on arkipäiväistynyt etenkin nuorten aikuisten keskuudessa. Lähes puolet 24-35-vuotiaista on vähintään kokeillut kannabista. Tätä nuorempien ryhmässä kokeilu ei kuitenkaan ole lisääntynyt.

Tänä vuonna toteutetun kouluterveyskyselyn mukaan oululaisten peruskoululaisten ja lukiossa sekä ammattiopistossa opiskelevien kannabiskokeilut ovat pysyneet ennallaan viimeisen kahden vuoden aikana. Useimmilla kannabiskokeilut jäävät muutamaan kertaan.
Oulussa järjestetään teemaviikolla päihdetyön koulutusta ammattilaisille sekä kaikille avoimia maksuttomia tilaisuuksia.
Pääkirjaston aulassa on keskiviikkona kello 10-15 kokemuskirjasto.
Lainattavat kirjat ovat henkilöitä, joilla on kokemuksia ja tietoa omasta tai läheisen päihteidenkäytöstä tai mielenterveyden häiriöistä. Kokemuskirjaston tavoitteena on murtaa ennakkoluuloja, joita näihin ihmisiin yleensä kohdistuu. Tapahtuma on maksuton ja kaikille asiasta kiinnostuneille avoin.
Huumeisiin kuolleita läheisiä ja ystäviä muistetaan Intiön seurakuntatalolla keskiviikkona kello 18.
Valkean kesäkadulla järjestetään puolestaan kohtaamisia torstaina kello 15-17. Tapahtuman järjestävät Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ja Oulun kaupunki. Teemana on Onko kannabiksen käyttäminen ihan okei? Toimijat jalkautuvat kadulle keskustelemaan ohikulkijoiden kanssa kannabiksesta ja kannabiksen käytön herättämistä ajatuksista.

Lue myös: Huumerattijuoppo törttöili Posiolla

Uusimmat
Suosituimmat