Johanna Rantsi on mukana Tapani Kansasta kertovassa musiikkinäytelmässä – "suuri kunniatehtävä meille"
Oululainen tutkimusryhmä kehittää uutta läpimurtoa syövän ja tulehdussairauksien hoitoon
Johanna Rantsi julkaisee säännöllisesti uutta musiikkia – "pysyy ihmisten mielessä"
Johanna Rantsi kiittelee Mojova-orkesteria hyvästä yhteishengestä – "oon tosi onnellinen"
Tangomarkkinoiden semifinalistit valittiin kovatasoisesta livekarsinnasta – "väistämättä kaikki hyvät laulajat ei mahdu mukaan"
Suomen ensimmäinen tunturivuoristorata Kuusamon Rukalle
Helsingin Kaupunginteatteri mukana tukemassa ikääntyneiden helsinkiläisten hyvinvointia
Kellu elääksesi: Uimataitoviikko muistuttaa elintärkeästä taidosta
Kyösti Mäkimattilan mielestä esiintyjät, kävijät ja järjestäjät ovat yhdessä vastuussa tanssilavojen houkuttavuudesta – "lavatanssikulttuuri on osa tanssilavakulttuuria"
Tanssiva penkkimuija haluaa rohkaista kokeilemaan lavatansseja – "jättää kaikki paineet kotiin ja lähtee kattoon meininkiä"