Uusimmat
Suosituimmat

Sikojen ja possujen ulkonapitosäännökset kiristyvät sikaruttovaaran takia

23.03.2018 11:49 - Jussi Häkkilä

Suomen Minipossuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Marjo Saarimaata haastattelee Jussi Häkkilä.

Kesäkuun alusta astuu voimaan sikojen ulkonapitokielto sikaruttovaaran takia. Taudin pelätään leviävän Suomeenkin kasvaneen villisikakannan myötä. Tästä johtuen kesäkuun alusta lukien sikaloiden on aidattava ulkotarhat niin, että kontakti tautia mahdollisesti kantavien villisikojen kanssa vältetään. Lisäksi esimerkiksi lemmikkipossua voi ulkoiluttaa tästä syystä ensi kesästä lähtien vain valjaissa.

Sikoja tappavaa afrikkalaista sikaruttoa esiintyy Baltian maissa jo laajasti villisioissa. Suomeen levitessään virustauti aiheuttaisi mittavat tappiot sikatiloille ja koko lihateollisuudelle eläinten hävittämisen, tilojen saneerauksen ja kansainvälisen kaupan pysähtymisen vuoksi.

Lue myös: Kolme päivää puussa värjötellyt kissa pelastettiin vapaaehtoisten ja palokunnan avulla Raahessa - katso video!

Uusimmat
Suosituimmat