Joulun vietto muuttuu vastuullisempaan suuntaan
Joulun vieton vastuullisuudesta ja joululahjojen alkuperästä ollaan tänä jouluna tarkkoja. Jo yli kolmannes suomalaisista kertoo tekevänsä joululahjahankintansa kotimaisista verkkokaupoista. Niin ikään kolmannes korostaa joulun vietossa vastuullisuutta, ja suurin osa suomalaisista pitää joululahjojen hankinnassa tärkeänä niiden alkuperää. Joulu merkitsee suomalaisille kuitenkin ennen kaikkea yhdessäoloa jouluruuan äärellä. Pookin aamussa kaksi Jouluttajaa, Paavo ja Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Katri Viippola keskustelivat yhä vastuullisemmaksi muuttuvasta suomalaisten joulun vietosta.
undefined