Uusimmat
Suosituimmat

Parisuhdeväkivaltaan vaikeaa puuttua

09.03.2018 13:17 - Paavo Törmi

Parisuhdeväkivalta tarkoittaa avio- tai avopuolison tekemää fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Myös niillä uhkaileminen on väkivaltaa. Väkivalta voi olla myös henkistä. Väkivalta on lain mukaan rangaistavaa, myös parisuhteessa.

Radio Pookin aamussa puhuttiin parisuhdeväkivallasta, kun Paavo Törmin vieraana kävi Raahen Ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Päivi sippala.

Parisuhdeväkivalta on paljon muutakin kuin lyömistä, potkimista, tönimistä tai kuristamista. Se on myös estämistä, erilaista uhkailua, valvontaa ja kaikenlaista liiallista kontrollia. Useimmiten parisuhdeväkivalta kestää vuosikausia ja pahenee vanhetessaan. Se on aina vallan käyttämistä toiseen ihmiseen.Parisuhdeväkivalta on monisäikeinen asia. Siihen liittyy haitallisia luuloja kuten uhrin syyllistäminen tai se että väkivallan kohde on jotenkin ansainnut väkivaltaisen kohtelun tai provosoinut tekoon.Viranomaiset voivat puuttua perheväkivaltaan vain silloin, kun se tulee heidän tietoonsa. Myös täysin ulkopuolinen henkilö voi ilmoittaa poliisille havaitsemansa pahoinpitelyn.

Uusimmat
Suosituimmat