Uusimmat
Suosituimmat

Suvi Karjula & In The Mood haluaa erottua massasta - "Meitä joko vihataan tai rakastetaan"

06.09.2019 14:21 - Joonas Hepola

Pookin Viihteellä -ohjelman reportteri Nea Tuomaala aistii tunnelmia tanssilavoilta. Tällä kertaa Nean kanssa juttelemassa ovat Tanssitautiset-paritanssiharrastusporukan "äitihahmo" Helena Peussa sekä laulaja, lauluntekijä Suvi Karjula.

Suvi Karjula & In The Mood esiintyi perjantaina 30.elokuuta Tanssitautisten järjestämässä illassa Oulunsuun Pirtillä. Kuuntele tunnelmia paikan päältä! 

- Tottakai me soitetaan jalan alle menevää musiikkia, mutta meidän keikoilla ei kuulla niitä kaikista perinteisimpiä kappaleita. Tangot, valssit, hitaat valssit ja rumbat etc kuuluvat ohjelmistoon, mutta ne ovat sellaisia omanlaisia, meidän tyylisiä. Linjanvedossa on puolensa: Meitä joko vihataan tai rakastetaan, alleviivaa Karjula haastattelussa.

Entä mikä on Tanssitautiset?

- Voi sanoa, että olemme tanssiharrastusporukka täynnä ihmisiä, jotka rakastavat tanssimista. Meidän toimintaan eksyy koko ajan uusia tanssiharrastuksesta kiinnostuneita, joille on tarjolla alkeisopetusta sekä mukana on myös pidempään harrastaneita. Tästä muodostuu tiivis kaveriporukka, joka imaisee helposti mukaansa, iloitsee Tanssitautisten vetäjä, ryhmän "äitihahmo" Helena Peussa. 

Tutustu tarkemmin Tanssitautisten toimintaan täällä. (Varoitus: Voi aiheuttaa riippuvuutta!)

(kuva: Nea Tuomaala)

Uusimmat
Suosituimmat