Havainnon tulipalosta teki mökkinaapuri. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja ja tarkempaa syttymissyytä tutkitaan.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Henkilöauto suistui ulos tieltä kuljettajan paetessa poliisia eilen iltapäivällä Ylikiimingissä Hiivasuontiellä.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Oulun seudun ympäristötoimi on myöntänyt viime vuoden kestävän kehityksen tunnustuspalkinnon Ylikiimingin kalastuskunnalle pitkäaikaisesta ja määrätietoisesta työstä luonnon monimuotoisuuden ja ennallistamisen, lähiruuan, kalastusmatkailun, sosiaalisen yhdessäolon ja tekemisen sekä vesistöjen monipuolisen käytön mahdollistamisen ansiosta.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Ylikiimingin Nuijamiesten satavuotissuunnitteluryhmän puheenjohtaja Piia Parkkista haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
noin vuosi sitten
Erikoissuunnittelija Mikko Rautiaista Metsähallituksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Rasvamonttu vaalii tällä kertaa kotiseutu perinteitä Ylikiimingissä. Pöyskön Erkille teema on niin laaja käsite, ettei kaikki kokoelman koneetkaan meinaa mahtua Nuorittan kylän ja Ylikiimingin taajaman välille. Onneksi parempi puolisko Eeva kuitenkin ohjaa koko paketin kasassa pitämisessä Zetorin takapenkiltä käsin :) Mestarin itsensä mukaan köyhyys kuitenkin rajoittaa myös koneiden määrää ja omia kättentaitoja. Monenlaista härvilää on kuitenkin kasautunut oman näpertelyn johdosta aina kaksipyöräisistä nelipyöräisiin ja rantteen puolelle kuorimakoneesta pärekoneeseen saakka. Seuraavaksi kurkataankin kuinka hienoja pärisijöitä on matkan varrella syntynyt ja minkälaisia keksintöjä erilaiset työvaiheet ovat opettaneet tekijäänsä rakentamaan!
Rasvamonttu
noin vuosi sitten
Rasvamontussa mennään tällä kertaa koillisen suuntaan Ylikiimingin Nuorittan kylälle. Tarkemmin katsottuna kyseessä taitaa ollakkin itä, nimittäin sen verran komean ladakattauksenkin on Valkolan Esko tehnyt syntymäkotinsa rantteelle. Hulppeaan valikoimaan mahtuu myös monenlaisia muita autoja, kaksipyöräisiä ja traktoreita. Onpa joukossa mukana myös harvinaisuuksiakin ja mestarin omaa kätten jälkeä. Seuraavaksi tutustututaankin tähän konemieheen ja kokoelmaan, joka on kasvanut harrastuksena vuosikymmeniä kestäneen turveyrittäjyyden yhteydessä!
Rasvamonttu
yli 2 vuotta sitten
Ylikiimingissä Ouluntien ja Muhostien risteyksen kohdalla tapahtui perjantaina kello 15 aikaan liikenneonnettomuus, jossa pyöräilemässä ollut 11-vuotias lapsi törmäsi bussin kanssa. Alustavan tiedon mukaan hänellä oli lähinnä ruhjevammoja. 7-vuotias lapsi puolestaan jäi auton töytäisemäksi Oulussa Kaitoväylällä perjantaina kello 16 aikaan. Alustavan tiedon mukaan hän oli loukannut kasvojaan. Poliisi tutkii tätäkin tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Nuijamiesten lava Ylikiimingissä juhlisti lauantaina 60-vuotista taivaltaan. Illan päätähtinä tanssikansaa viihdytti Leif Lindeman yhdessä Amore -orkesterinsa kanssa.
Pooki Viihteellä
yli 4 vuotta sitten
Poliisi sai kiinni murtautujat rysän päältä Ylikiimingissä eilen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Oulussa Kiimingin seurakunta laajenee, kun Oulujoen seurakuntaan kuuluneet Yli-Iin ja Ylikiimingin seurakuntapiirit liitetään osaksi Kiimingin seurakuntaa ensi vuoden alusta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Kuuloautokierrosten koordinaattori Paula Hessoa Kuuloliitosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Omakotitalo paloi viime yönä Oulun Ylikiimingin Katajarinteenkujalla.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Porokilpailukausi käynnistyy tulevan viikonloppuna, kun Ylikiimingissä ajetaan porocupin ensimmäinen osakilpailu.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Tunnustuspalkinto on huomionosoitus lähidemokratiatoimijalle, joka on edistänyt ansioituneesti ja konkreettisesti lähidemokratiatyötä Oulussa. Yhdistyksen hallituksen jäsen Maija Pitkästä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Noin 150-neliöinen omakotitalo tuhoutui eilen tulipalossa Oulun Ylikiimingissä Mannilan kylässä Joloksentiellä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten