Ilkka Pulkkinen on valitttu vuoden positiivisimmaksi oululaiseksi.
Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin jakama Vuoden positiivisin oululainen palkinto myönnetään henkilölle, joka tuo oululaisuutta esille positiiviseen sävyyn, osoittaa sanat teoiksi, ja auttaa myös muita onnistumaan.
Kaksi voittajaideaa on nyt selvillä ja ne ovat lasten tiede- ja taidekerholaisten projekti: lasten toteuttamat nettisivut sekä kukkajakelu ikääntyneille -tempaus. Kilpailuohjeissa kerrottiin, että kilpailun raati valitsee enintään kolme voittavaa ideaa ja kunkin voittaneen idean keksijä saa käyttöönsä 1000 euroa ideansa toteuttamiseen. Koska voittajiksi valittiin tänä vuonna vain kaksi ideaa, molemmat saavat 1500 euroa.
Kilpailuraati valitsee enintään kolme voittavaa ideaa. Kunkin voittaneen idean keksijä saa käyttöönsä 1000 euroa ideansa toteuttamiseen. Summa tulee käyttää ainoastaan ideasta syntyviin kustannuksiin, eikä siitä voi maksaa palkkaa tai muuta korvausta ideaa toteuttavalle taholle.
Oulun Nuorkauppakamari palkittiin lauantaina Pohjois- ja Itä-Suomen nuorkauppakamareiden palkintogaalassa alueen parhaasta kamaritoiminnasta viime vuonna
Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin organisoimalla Joulupuu-lahjakeräyksellä kerättiin tänä vuonna ennätykselliset 4132 lahjaa, 1700 enemmän kuin vuosi sitten.
Suomen Nuorkauppakamarit palkitsi Lahdessa lauantaina Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin Suomen parhaasta talousprojektista, Merikosken siltojen liputuksesta.