Oulun yhteinen kirkkovaltuusto on tehnyt rakentamispäätöksen Hiukkavaaran seurakuntatalon uudisrakennuksesta ja myöntänyt hankkeelle kustannusarvion mukaisen määrärahan 4 800 000 euroa
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Oulun seurakuntayhtymä valmistelee uuden seurakuntakodin rakentamista Kiiminkiin.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Yli-Iin uusi seurakuntakoti otetaan käyttöön tämän viikon sunnuntaina järjestettävässä siunaustilaisuudessa.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Oulun Tuiran seurakunta ottaa käyttöön Pateniemenrannan uuden seurakuntakodin ensi kuun alusta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Upouuden liikekeskuksen yhteyteen valmistunut tila nimettiin Hiuskaksi alueen asukkaille järjestetyllä nimikilpailulla. Sen toiminta tulee painottumaan perhe-, lapsi- ja varhaisnuorisotyöhön. Hiuskan siunaa käyttöön piispa Jukka Keskitalo. Viime keväänä Oulujoen seurakunnan työryhmä kyseli alueen asukkailta, minkälaista toimintaa he toivovat järjestettävän uuteen seurakuntakotiin. Noin 80 prosenttia vastaajista toivoi avointa tilaa, jossa vanhemmat voisivat oleskella lasten kanssa. Asukkaiden toiveisiin pyritään vastaamaan siten, että tilat ovat avoinna joka viikko keskiviikosta perjantaihin kello 14–18.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten