Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteensä 4,13 miljoonaa euroa avustusta liikuntapaikkojen rakentamiseen.
Raahen Kuitu käynnistää valokuiturakentamisen tällä viikolla Vihanti-Kopsa -väliseltä osuudelta.
Rasvamonttu seikkailee tällä kertaa Raahessa. Miten kävi vanhanajan kunnon Ladalle 2000-luvun rekisteröintikatsastuksessa. Teemu Ollankedon (keskellä) tiimi palvelee osaavasti ja leppoisasti Saloisten Katsastuksessa.
Raahen Saloisten koulun rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi vuoden aikana ja Vihannin seuraavana vuonna.