Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee puutiaisaivotulehdusrokotteen kohderyhmiin kuuluvia ottamaan rokotteet jo alkuvuodesta.
Oulun ja Tampereen yliopistojen sekä Karoliinisen Instituutin tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että ihmisen papilloomaviruksilla esiintyy tyyppikorvautuvuutta.
Pohjois-Pohjanmaan rokotesuosituksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjaa.
70–79-vuotiaiden riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien on mahdollista saada Oulussa neljäs rokoteannos tulevasta keskiviikosta alkaen. Edellytyksenä on, että kolmannesta annoksesta tai sairastetusta koronataudista on kulunut 3 kuukautta sen mukaan, kumpi on ollut viimeisin. Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokotetta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta.
Oulun kaupunki tarjoaa 75 vuotta täyttäneille hauraille ja monisairaille henkilöille neljättä koronarokoteannosta keskiviikosta 11.5.2022 lähtien.
Soiten alueella on todettu tällä viikolla jo yli 300 uutta koronatartuntaa.
Oulussa kolmanteen koronarokotukseen voivat varata ajan 40 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat tiistaista 28.12. lähtien.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on suositellut lyhennystä perjantaina. 60 vuotta täyttäneet sekä muut aiemmin määritellyt riskiryhmät voivat saada kolmannen rokoteannoksen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Niille alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartunnanjäljitystyön yhteydessä on tullut esille tilanteita, joissa henkilö on ilmoittanut, että hän sairastaa mieluummin koronavirusinfektion kuin ottaa koronarokotteen.
Rokotteiden saatavuus tarkistetaan ensi viikon loppupuolella. Jos rokotteita saadaan riittävästi, niin rokotusaikoja avataan uudestaan.
Oulun kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kannustavat 12-15-vuotiaita ottamaan koronarokotteen, jos se vielä puuttuu. Koronarokote suojaa hyvin sairaalahoitoon joutumiselta ja vakavalta koronavirustaudilta, vaikka se ei täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä.
Oulun kaupunki aloittaa tänään kolmansien koronarokoteannosten antamisen 70 vuotta täyttäneille.
Oulu on epidemian lievimmällä eli perustasolla. Sairaalahoidon tarve ei ole Oulussa kasvussa.
Kolmatta rokoteannosta tarjotaan immuunipuutteisille henkilöille sekä sellaisille sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville, jotka saivat ensimmäiset rokotteet lyhyellä rokotevälillä vuoden alussa.
Kahdesti rokotetun ei tarvitse enää hakeutua Oulussa koronatestiin, jos henkilöllä on lieviä hengitystieinfektion oireita ja kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut yli viikko.
Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto kokoontui tänään ja totesi, että rokotukset ovat pitkällä ja koronaepidemian tilanne on siksi helpottanut.