Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä oli Oulussa 47% enemmän ja Pohjolan rengastiellä eli Oulun seudulla jopa 67% enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Suurin osa alueella vierailleista ulkomaisista matkailijoista oli saksalaisia.
Tuoreimmat matkailutilastot kesäkuulta osoittavat merkittävää kasvua kansainvälisten matkailijoiden määrissä niin Oulussa kuin Pohjolan rengastiellä.
Oulun seudulla yöpymisten kokonaismäärä nousi maaliskuussa seitsemän prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Kuntamarkkinoinnin suomenmestaruutta tavoittelee kymmenen kilpailutyötä, Pohjois-Suomesta mukana ovat Oulun matkailun Pohjolan rengastie sekä Sallan kunnan ja House of Laplandin Save Salla 2032.
VisitOulun toimitusjohtaja Päivi Penttilä piipahti lähetyksessä kertomassa juuri lanseeratusta Pohjolan rengastiestä.